Katsoin tubesta Hovattan luennon ahdistuneisuushäiriön biologisista muutoksista aivojen eri rakenteissa.
Eli pitkä aikainen stressi aktivoi aivojen pelkokeskusta, jolloin se ilmenee ja purkautuu ulos ahdistuksena. Eri tilanteiden, asioiden tai kohteiden pelko ilmenee silloin kun joku siitä muistuttaa tarpeesta että nyt tilanteessa on jotain pelättävää.
Pelkokeskus aktivoituu jo ennen kun ihminen ehtii ajatella asiaa tietoisella tasolla, ihminen on voinut aistia tilanteessa vaaran hajuna, makuna tai muuna aistina tai tuntemuksena.
Ahdistuneisuushäiriöt alkavat keskimäärin 11-vuotiaana, ja niillä ihmisillä on aivojen rakenteissa todettu soluissa erilaisia variaatioita.
Kirjottelinkin aiheesta vähän eri näkökulmasta aiemmin, eli tästä pelko oire- oire pelko ajatuksesta jolloin joku oiretuntemus aiheuttaa pelkoreaktion ja fyysiset tuntemukset nousevat esiin. Omassa ahdistuksessa ei enään edes huomannut mitään fyysisiä oireita selkeästi,vaan tuntemukset olivat yhtä "huttua" ja jopa itse ahdistuneisuus oli se the juttu kokonaisvaltaisesti.
Terapia on oiva keino käsitellä niitä tilanteita jossa pelkoreaktio aktivoituu, jolloin ihminen pystyy hallitsemaan sitä tunnetta tai aistia joka aktivoi reaktion, etenkin jos ahdistuneisuus liitty johonkin tilanteeseen, kohteeseen. Pidemmässä ahdisneisuudessa kyse voi olla vuosia ja vuosia jatkuneesta stressitilanteesta, jossa ahdistuksesta tulee vain se normaali olotila.
Jolloin on syytä avata tilannetta pidemmällä terapialla ja poisoppia ne tilanteet jotka eivät enään kuulu sen hetkiseen elämään.
Hovatan luento löytyy youtubesta Ahdistuneisuushäiriö hakusanalla.
sunnuntai 27. marraskuuta 2016
perjantai 25. marraskuuta 2016
Epävakaa persoonallisuushäiriö
Epävakaa persoonallisuushäiriö.
Leimaava diagnoosi ja sanakin.
Ehkä kuvaavampi eikä häpeänleimaa vähentävä sana olisi tunne-elämän säätelyhäiriö? Tunteet siis ovat olemassa, mutta niitä ei osata säädellä oikein. Tunteet ovat joko hyvin voimakkaat tai hyvin laimeat. Ne on, on tai off asennossa.
Varmasti usea täyttää nuoruudessa epävakaan tunnusmerkistöä, tunteet heittelee ja käytös on impulsiivista. Epävakaalle PH.lle tyypillistä on kyvyttömyys mm. sitoutua parisuhteeseen,ainakaan pitkäksi ajaksi. Dissosiaatio oireita( epätodellinen olo, tunne olevansa joku muu) ja tyhjää oloa voi myös esiintyä. Mielialojen voimakas vaihtelu hetkessä ja mustavalkoinen ajattelumalli on tyypillistä, asiat näkee usein vain tietyllä tavalla. Mielialoissa on usein kaksi ääripäätä voimakas tai laimea. Itsetuhoisia ajatuksia ja viiltelyä voi esiintyä. Ajattelumalli asioissa on mustavalkoinen(kapea), ajattelumaailma on usein näköalatonta. Epävakaa on hukassa oman tunnetilansa kanssa, niin että jopa vahingoittaa itseään kun haluaa kokevansa olevansa "elossa". Tärkeää terapiassa ja toipumisessa on juuri oppia hallitsemaan isoja tunteita niin ettei se integroidu käytökseen ja tunteen kanssa tulee toimeen.
Samoja tunnetilojen käsittelyn ongelmaa on usein myös masennuksessa, ahdistuksessa tai muissa mielenterveydenhäiriöissä,joten itse diagnosointi on haitallista. Hyödyllistä on kuitenkin pohtia sitä miten omia tunteita osaa yleisesti käsitellä ja miten omien tunteiden kanssa tulee toimeen.
Luin joku aika sitten HUS.sin hoito-ohjeita epävakaalle persoonaallisuushäiriöstä kärsiville, oli lohdullista lukea, että epävakaaksi tai tunne-elämältään epätasapainoiseksi voi helpostikkin tulla lapsi, jonka temperamenttiä eivät vanhemmat ymmärrä tai hei eivät ole kykeneviä itse ymmärtämään lapsen tunnemaailmaa niin kuin se on. Oikeastaan kasvualusta on siis tunne-elämän kehityksen kannalta sellainen jossa lapsi ei pääse toteuttamaan omaa tunne-elämän kasvuaan ja jää tavallaan tunne-elämältään vaajavaiseksi.
Voisin jopa väittää että meidän Suomalaisessa yhteiskunnassa on tälläkin hetkellä useita, useita ja erittäin monta sellaista ihmistä joka voisi täyttää jollain tavalla ainakin epävakaan tunne-elämän. Meidän suomalainen kasvatustyyli ja tunteista puhuminen on varmasti maailman tasolla lapsen kengissä. Monessa eri tilanteissa jo lapsesta lähtien joudumme taiteilemaan omien tunnetilojen kanssa aika yksin.
Epävakaa tunne-elämä tai tunteiden tunnistamisen vaikeutta on varmasti monen mielenterveyshäiriön taustalla, tunnelukot ja kyvyttömyys ilmaista tunteita spontaanisti puuttuu. Tunteet padotaan sisälle uumeniin, mutta käytöksessä kaikki nämä tunteet kuitenkin näkyy. Suututaan, raivotaan, käyttäydytään poikkoilevasti. Rakastetaan ja riidellään rajusti, juodaan viinaa.
Ollaan irrallisia omasta itsestä.
Podetaan puutteellista itsetuntoa.
Haluan laittaa tähän linkiksi epävakaan itse hoito-ohjeita" mielestäni tämä opas on erittäin hyvät ja itse löysin paljon ajateltaa tästä omaan tunne-elämään ja sen hallintaan. Olen satavarma, että useat hyötyvät omasta tunne-elämän pohdiskelusta ja kasvamisesta ihmisenä.. Ja ainahan kaikessa toipumisessa on edellytyksenä että myöntää olevansa "keskeneräinen ja apua vailla, jos hyväksyy itsessään asioita jotka on kesken, pystyy toipumaan.
tässä ohjeet:
http://www.hus.fi/hus-tietoa/uutishuone/Sivut/HUS-julkaissut-ensimmaisen%C3%A4-maailmassa-Epavakauden-omahoito-ohjelman.aspx
Leimaava diagnoosi ja sanakin.
Ehkä kuvaavampi eikä häpeänleimaa vähentävä sana olisi tunne-elämän säätelyhäiriö? Tunteet siis ovat olemassa, mutta niitä ei osata säädellä oikein. Tunteet ovat joko hyvin voimakkaat tai hyvin laimeat. Ne on, on tai off asennossa.
Varmasti usea täyttää nuoruudessa epävakaan tunnusmerkistöä, tunteet heittelee ja käytös on impulsiivista. Epävakaalle PH.lle tyypillistä on kyvyttömyys mm. sitoutua parisuhteeseen,ainakaan pitkäksi ajaksi. Dissosiaatio oireita( epätodellinen olo, tunne olevansa joku muu) ja tyhjää oloa voi myös esiintyä. Mielialojen voimakas vaihtelu hetkessä ja mustavalkoinen ajattelumalli on tyypillistä, asiat näkee usein vain tietyllä tavalla. Mielialoissa on usein kaksi ääripäätä voimakas tai laimea. Itsetuhoisia ajatuksia ja viiltelyä voi esiintyä. Ajattelumalli asioissa on mustavalkoinen(kapea), ajattelumaailma on usein näköalatonta. Epävakaa on hukassa oman tunnetilansa kanssa, niin että jopa vahingoittaa itseään kun haluaa kokevansa olevansa "elossa". Tärkeää terapiassa ja toipumisessa on juuri oppia hallitsemaan isoja tunteita niin ettei se integroidu käytökseen ja tunteen kanssa tulee toimeen.
Samoja tunnetilojen käsittelyn ongelmaa on usein myös masennuksessa, ahdistuksessa tai muissa mielenterveydenhäiriöissä,joten itse diagnosointi on haitallista. Hyödyllistä on kuitenkin pohtia sitä miten omia tunteita osaa yleisesti käsitellä ja miten omien tunteiden kanssa tulee toimeen.
Luin joku aika sitten HUS.sin hoito-ohjeita epävakaalle persoonaallisuushäiriöstä kärsiville, oli lohdullista lukea, että epävakaaksi tai tunne-elämältään epätasapainoiseksi voi helpostikkin tulla lapsi, jonka temperamenttiä eivät vanhemmat ymmärrä tai hei eivät ole kykeneviä itse ymmärtämään lapsen tunnemaailmaa niin kuin se on. Oikeastaan kasvualusta on siis tunne-elämän kehityksen kannalta sellainen jossa lapsi ei pääse toteuttamaan omaa tunne-elämän kasvuaan ja jää tavallaan tunne-elämältään vaajavaiseksi.
Voisin jopa väittää että meidän Suomalaisessa yhteiskunnassa on tälläkin hetkellä useita, useita ja erittäin monta sellaista ihmistä joka voisi täyttää jollain tavalla ainakin epävakaan tunne-elämän. Meidän suomalainen kasvatustyyli ja tunteista puhuminen on varmasti maailman tasolla lapsen kengissä. Monessa eri tilanteissa jo lapsesta lähtien joudumme taiteilemaan omien tunnetilojen kanssa aika yksin.
Epävakaa tunne-elämä tai tunteiden tunnistamisen vaikeutta on varmasti monen mielenterveyshäiriön taustalla, tunnelukot ja kyvyttömyys ilmaista tunteita spontaanisti puuttuu. Tunteet padotaan sisälle uumeniin, mutta käytöksessä kaikki nämä tunteet kuitenkin näkyy. Suututaan, raivotaan, käyttäydytään poikkoilevasti. Rakastetaan ja riidellään rajusti, juodaan viinaa.
Ollaan irrallisia omasta itsestä.
Podetaan puutteellista itsetuntoa.
Haluan laittaa tähän linkiksi epävakaan itse hoito-ohjeita" mielestäni tämä opas on erittäin hyvät ja itse löysin paljon ajateltaa tästä omaan tunne-elämään ja sen hallintaan. Olen satavarma, että useat hyötyvät omasta tunne-elämän pohdiskelusta ja kasvamisesta ihmisenä.. Ja ainahan kaikessa toipumisessa on edellytyksenä että myöntää olevansa "keskeneräinen ja apua vailla, jos hyväksyy itsessään asioita jotka on kesken, pystyy toipumaan.
tässä ohjeet:
http://www.hus.fi/hus-tietoa/uutishuone/Sivut/HUS-julkaissut-ensimmaisen%C3%A4-maailmassa-Epavakauden-omahoito-ohjelman.aspx
sunnuntai 20. marraskuuta 2016
Erityisen herkkää, eritysherkkä, herkkä erityisesti?
Erityisherkkyys on nykyajan muoti-ilmiö?
Olen mielenkiinnolla seurannut erityisherkkien syntymää, niitä on viime vuosien aikana syntynyt joka puolelle ja usea mainitsee olevansa erityisherkkä.
No sehän on vaan hienoa, ihminen hyväksyy tätä kautta itsensä, ja ominaisuutensa. Hyväksyy ettei kestäkkään meteliä,loukkaantuu herkemmin. Haistaa paremmin. Ja mikä hienoa "tietää" olevansa hermostollisesti herkeimpi kuin naapuri tai työkaveri.
En usko itse mihinkään erityisherkkyyteen, vaan siihen että ihminen on alunperinkin määritellyt itsensä väärin. Luonteeltaan onkin ujo, vaikka on ennen määritellyt itsensä ulospäin suuntautuneeksi. Kun sitten kokemukset muovaavat tätä käsitystä erilaiseksi kuin alunperin on itsensä määritellyt onkin vain erityisherkkä.
Mikä on vaarallista jos itsensä määrittelee erityisherkäksi tai vallalla olevaan ilmiöön kuuluvaksi? No aina kun itsensä määrittelee johonkin muoti-ilmiöön on vaarana että asiat jäävät käsittelemättä ja henkinen kasvu pysähtyy. " Ei minun tarvitse mennä,olen erityisherkkä". Erityisherkkä ilmiössä on yhtenä ominaisuutena tavallista herkemmät aistit. No tämä ei sinänsä ole mikään validi tapa määritellä itseään erityisherkäksi, koska aistihavainnot etenkin hajuaisti on huonosti mitattavissa oleva aisti eikä sitä voi luotettavasti verrata esim.naapurin hajuaistiin.
Olen kuitenkin sitä mieltä että jokainen saa olla oman elämänsä eritysherkkä. Ja tuntea asiat ja aistit juuri niin kuin ne omassa elämässä on, eikä muulla tavalla niitä voi tunteakkaan. Tärkeää on kuitenkin ettei määrittele itseään sellaiseen ilmiöön joka ei anna tilaa muulle henkiselle kasvulle. Ja etenkin siihen vetoaminen tilanteissa voi olla vaaraksi..
Äiti on vaan erityisherkkä siksi huusin sinulle lapseni" sinäkin olet myös lapseni erityisherkkä"- Asioiden selittäminen ilmiönä jättää liian vähän tilaa oppia itsestään ja toisista uutta. Tunteiden opettaminen/omien tunteiden tiedostaminen lapselle jää vain "erityisherkkyyden" varjoon.
Ihanan lohdullinen termi kyllä tuo erityisherkkä. Mutta sen määritelly on haasteellista ja väärissä tilanteissa siihen vetoaminen on riskialtista. Ihminen on sinänsä typerä eläin, se kun uskottelee itselleen tarpeeksi perusteellisesti olevansa jotakin, se ei usko enään muuhun, eikä halua uskoa. Joka tilanteessa ja jokainen tunne-elämän pulma ratkeaa vain "myöntämällä" olevansa erityisherkkä. Ennen kaikkea ilmöissä ja itsensä määrittelyssä ja muissakin elämän asioissa ei saa kadottaa avarakatseisuutta ,se on lahja.
Olen mielenkiinnolla seurannut erityisherkkien syntymää, niitä on viime vuosien aikana syntynyt joka puolelle ja usea mainitsee olevansa erityisherkkä.
No sehän on vaan hienoa, ihminen hyväksyy tätä kautta itsensä, ja ominaisuutensa. Hyväksyy ettei kestäkkään meteliä,loukkaantuu herkemmin. Haistaa paremmin. Ja mikä hienoa "tietää" olevansa hermostollisesti herkeimpi kuin naapuri tai työkaveri.
En usko itse mihinkään erityisherkkyyteen, vaan siihen että ihminen on alunperinkin määritellyt itsensä väärin. Luonteeltaan onkin ujo, vaikka on ennen määritellyt itsensä ulospäin suuntautuneeksi. Kun sitten kokemukset muovaavat tätä käsitystä erilaiseksi kuin alunperin on itsensä määritellyt onkin vain erityisherkkä.
Mikä on vaarallista jos itsensä määrittelee erityisherkäksi tai vallalla olevaan ilmiöön kuuluvaksi? No aina kun itsensä määrittelee johonkin muoti-ilmiöön on vaarana että asiat jäävät käsittelemättä ja henkinen kasvu pysähtyy. " Ei minun tarvitse mennä,olen erityisherkkä". Erityisherkkä ilmiössä on yhtenä ominaisuutena tavallista herkemmät aistit. No tämä ei sinänsä ole mikään validi tapa määritellä itseään erityisherkäksi, koska aistihavainnot etenkin hajuaisti on huonosti mitattavissa oleva aisti eikä sitä voi luotettavasti verrata esim.naapurin hajuaistiin.
Olen kuitenkin sitä mieltä että jokainen saa olla oman elämänsä eritysherkkä. Ja tuntea asiat ja aistit juuri niin kuin ne omassa elämässä on, eikä muulla tavalla niitä voi tunteakkaan. Tärkeää on kuitenkin ettei määrittele itseään sellaiseen ilmiöön joka ei anna tilaa muulle henkiselle kasvulle. Ja etenkin siihen vetoaminen tilanteissa voi olla vaaraksi..
Äiti on vaan erityisherkkä siksi huusin sinulle lapseni" sinäkin olet myös lapseni erityisherkkä"- Asioiden selittäminen ilmiönä jättää liian vähän tilaa oppia itsestään ja toisista uutta. Tunteiden opettaminen/omien tunteiden tiedostaminen lapselle jää vain "erityisherkkyyden" varjoon.
Ihanan lohdullinen termi kyllä tuo erityisherkkä. Mutta sen määritelly on haasteellista ja väärissä tilanteissa siihen vetoaminen on riskialtista. Ihminen on sinänsä typerä eläin, se kun uskottelee itselleen tarpeeksi perusteellisesti olevansa jotakin, se ei usko enään muuhun, eikä halua uskoa. Joka tilanteessa ja jokainen tunne-elämän pulma ratkeaa vain "myöntämällä" olevansa erityisherkkä. Ennen kaikkea ilmöissä ja itsensä määrittelyssä ja muissakin elämän asioissa ei saa kadottaa avarakatseisuutta ,se on lahja.
Pakkoajatus vai pakko ajatella?
Tätä aihetta ei voi sivuuttaa monessa mielenterveydenhäiriössä: Pakkoajatus.
Se palaa mieleen uudelleen ja uudelleen, junnaa ja jannaa radallaan, jos se ei mene "sellaisenaan"läpi se muuttaa muotoaan ja tulee eritavalla esille.
Kuvainnollinen esimerkki: Flunssa saapuu, ensiksi on vain flunssa, flunssan edetessä mielessä käy jo ikävät bakteeritulehdukset josta kuolema seuraa nopeasti, tunnissa. No ajatuksia tulee ja menee, mutta tietyssä mielentilassa tämä ajatus tarttuu kun liima. Se jää kiinni ja sitä alkaa torjumaan. Ikäänkuin ei saisi ajatella tavallisen flunssan olevan vakavaa. Olihan iltalehdessä viime viikolla nuoren ihmisen tarina jossa flunssan oireet olivat syöpää, sitä edellisellä viikolla oli otsikoissa aivokalvontulehdukseen kuollut ihminen...
Kaavahan tässä on selvä pakkoajatukseen;
Oire
Pelko
Pelko
Oire
On tavallista että lukemamme tarinat nuoren ihmisen kuolemasta herättää tunteita. Entistä herkemmin tarinat tarttuu tämmöiseen ihmiseen jolla on herkkyys ajatella joka asia 150%. Olen huomannut saavani apua pakkoajatuksien syntyyn sillä, että käsittelen tunteeni luettuani/kuulleeni jutun,en yritä sivuuttaa tunteita vaan koen aidon säälin ja aidon tunteen uutisen jälkeen, ennen yritin sivuuttaa kaiken tuntemani oman pelon takia. Pelkäsin että minulle käy samoin ,oireet ovat samat kun itsellä on.. jne jne. Jotain erillistymistä tapahtui, otin myös rohkeesti asenteen että tarinan päähenkilö ei kuulunut lähipiiriin enkä siksi voi surra liioin ihmistä jota en edes tavannut.
Pohdin tuota että pakkoajatteluun ja pakkoajatuksiin taipuvaisuus on itsellä ollut aina. En kyennyt päästämään asioista helposti irti,eikä aikuiset niistä mieleenheränneistä tunteista osanneet edes puhua kanssani.
Nykyään yritän enemmän tunnustella ajatuksiani ja tunteitani niin kuin ne on, keskustelen ajatukseni kanssa annan sille oman tilan, tämä on helpottanut olemistani hiukan. Usein pakkoajatuksen taustalla on jokin tunnelukko joka hiertää. Samalla tavalla kuin pelon taustalla..
Se palaa mieleen uudelleen ja uudelleen, junnaa ja jannaa radallaan, jos se ei mene "sellaisenaan"läpi se muuttaa muotoaan ja tulee eritavalla esille.
Kuvainnollinen esimerkki: Flunssa saapuu, ensiksi on vain flunssa, flunssan edetessä mielessä käy jo ikävät bakteeritulehdukset josta kuolema seuraa nopeasti, tunnissa. No ajatuksia tulee ja menee, mutta tietyssä mielentilassa tämä ajatus tarttuu kun liima. Se jää kiinni ja sitä alkaa torjumaan. Ikäänkuin ei saisi ajatella tavallisen flunssan olevan vakavaa. Olihan iltalehdessä viime viikolla nuoren ihmisen tarina jossa flunssan oireet olivat syöpää, sitä edellisellä viikolla oli otsikoissa aivokalvontulehdukseen kuollut ihminen...
Kaavahan tässä on selvä pakkoajatukseen;
Oire
Pelko
Pelko
Oire
On tavallista että lukemamme tarinat nuoren ihmisen kuolemasta herättää tunteita. Entistä herkemmin tarinat tarttuu tämmöiseen ihmiseen jolla on herkkyys ajatella joka asia 150%. Olen huomannut saavani apua pakkoajatuksien syntyyn sillä, että käsittelen tunteeni luettuani/kuulleeni jutun,en yritä sivuuttaa tunteita vaan koen aidon säälin ja aidon tunteen uutisen jälkeen, ennen yritin sivuuttaa kaiken tuntemani oman pelon takia. Pelkäsin että minulle käy samoin ,oireet ovat samat kun itsellä on.. jne jne. Jotain erillistymistä tapahtui, otin myös rohkeesti asenteen että tarinan päähenkilö ei kuulunut lähipiiriin enkä siksi voi surra liioin ihmistä jota en edes tavannut.
Pohdin tuota että pakkoajatteluun ja pakkoajatuksiin taipuvaisuus on itsellä ollut aina. En kyennyt päästämään asioista helposti irti,eikä aikuiset niistä mieleenheränneistä tunteista osanneet edes puhua kanssani.
Nykyään yritän enemmän tunnustella ajatuksiani ja tunteitani niin kuin ne on, keskustelen ajatukseni kanssa annan sille oman tilan, tämä on helpottanut olemistani hiukan. Usein pakkoajatuksen taustalla on jokin tunnelukko joka hiertää. Samalla tavalla kuin pelon taustalla..