Pakkoajatus vai pakko ajatella?

Tätä aihetta ei voi sivuuttaa monessa mielenterveydenhäiriössä: Pakkoajatus.
Se palaa mieleen uudelleen ja uudelleen, junnaa ja jannaa radallaan, jos se ei mene "sellaisenaan"läpi se muuttaa muotoaan ja tulee eritavalla esille.

Kuvainnollinen esimerkki: Flunssa saapuu, ensiksi on vain flunssa, flunssan edetessä mielessä käy jo ikävät bakteeritulehdukset josta kuolema seuraa nopeasti, tunnissa. No ajatuksia tulee ja menee, mutta tietyssä mielentilassa tämä ajatus tarttuu kun liima.  Se jää kiinni ja sitä alkaa torjumaan. Ikäänkuin ei saisi ajatella tavallisen flunssan olevan vakavaa. Olihan iltalehdessä viime viikolla nuoren ihmisen tarina jossa flunssan oireet olivat syöpää, sitä edellisellä viikolla oli otsikoissa aivokalvontulehdukseen kuollut ihminen...

Kaavahan tässä on selvä pakkoajatukseen;
Oire
Pelko
Pelko
Oire

On tavallista että lukemamme tarinat nuoren ihmisen kuolemasta herättää tunteita. Entistä herkemmin tarinat tarttuu tämmöiseen ihmiseen jolla on herkkyys ajatella joka asia 150%. Olen huomannut saavani apua pakkoajatuksien syntyyn sillä, että käsittelen tunteeni luettuani/kuulleeni jutun,en yritä sivuuttaa tunteita vaan koen aidon säälin ja aidon tunteen uutisen jälkeen, ennen yritin sivuuttaa kaiken tuntemani oman pelon takia. Pelkäsin että minulle käy samoin ,oireet ovat samat kun itsellä on.. jne jne. Jotain erillistymistä tapahtui, otin myös rohkeesti asenteen että tarinan päähenkilö ei kuulunut lähipiiriin enkä siksi voi surra liioin ihmistä jota en edes tavannut.

Pohdin tuota että pakkoajatteluun ja pakkoajatuksiin taipuvaisuus on itsellä ollut aina. En kyennyt päästämään asioista helposti irti,eikä aikuiset niistä mieleenheränneistä tunteista osanneet edes puhua kanssani.

Nykyään yritän enemmän tunnustella ajatuksiani ja tunteitani niin kuin ne on, keskustelen ajatukseni kanssa annan sille oman tilan, tämä on helpottanut olemistani hiukan. Usein pakkoajatuksen taustalla on jokin tunnelukko joka hiertää. Samalla tavalla kuin pelon taustalla..